Onnea on oma somekumppani
Tänä päivänä Carlson tavaratalon löytää usealta paikkakunnalta sekä helposti verkosta. Vuonna 1859 perustettu suomalainen perheyritys Carlson ei vanhasta iästään huolimatta ole vanhanaikainen. Päinvastoin. Carlson on yli 160-vuotisella historiallaan osoittanut, kuinka tavaratalo on erinomaisesti pärjännyt kaupankäynnin saralla eri aikoina. Pitkän iän salaisuus on osata reagoida ja mukautua eri aikakausien vaateisiin, nyt operoida sujuvasti digiaikakauden ja arvopohjaisen ostamisen ajassa.
Yhteistyö Huhun kanssa on aikoinaan alkanut Carlsonin tarpeesta ylläpitää tehokkaasti sosiaalisen median kanavia. Kampanja-ajatteluun perustuvan sisällöntuotannon avulla luodaan strategian mukaista kiinnostavaa sisältöä ja tavoitellaan kohderyhmiä, jotka yritys haluaa tavoittaa aiempaa tehokkaammin sekä synnytetään lopulta mitattavia tuloksia sekä digissä että kivijalassa.
Suomalainen design ja vastuulliset brändit ovat nyt suositumpia kuin koskaan, mikä näkyy myös nuorten ostokäyttäytymisessä. Nuorten tavoittamiseen ei kuitenkaan päde samat säännöt kuin vanhemman kuluttajapolven tavoittamiseen: kanavavalinnat, sisällön konsepti ja viestit on ruuvattava asentoon, jossa nykypäivän nopeanäppinen somettaja voidaan tavoittaa. Tämän vuoksi tekemisen painopisteeksi otettiin uudet kanavat ja mainosmuodot, monipuolinen sisältö sekä reagoiva sisällöntuotanto.
Tuloksia syntyy, kun tietää mitä tekee. Nykypäivänä työkalut digissä kehittyvät alati, joten kun se kuuluisa ”joku” ottaa vastuun seurata digimarkkinoinnin uusimpia tuulia ja ammentaa sieltä kestäviä malleja asiakkaan käytettäväksi, on tilanne hallussa. Sen lisäksi, että työkalut ovat kunnossa on yhtä tärkeää, että digissä on näkemystä siitä mitä toimia kukin yritys sillä hetkellä tavoitteilleen tarvitsee. Useiden vuosien aikana vahvistuneella rintaäänellä ja alati kasvavalla mielenkiinnolla Huhu ylläpitää omaa näkemystään mediamaailman myllerryksissä ja luotsaa sieltä asiakkaita kohti tyynempiä ulapoita.
“Yhteistyömme ansiosta tulosta on syntynyt usealla eri markkinoinnin osa-alueella ja työskentely on ollut mielekästä Huhun osaavan paikallisen tiimin kanssa”, Carlsonin markkinointipäällikkö Carita Tuunala kertoo. “Paikallisuus on minulle tunnetta läsnäolosta ja sitä, että saan oikean ihmisen kiinni kun apua tarvitsen. Mittaamme tuloksia Carlsonilla brändin arvon kasvattamisessa, tavoitettavuudessa sekä suoraan myynnin datan kautta. Digissä toimiminen on antanut eväitä kaikkiin näihin osa-alueisiin,” Carita lisää.
Viimeisimmin tulosta on tehty konversiomainonnan saralla (eli miten saadaan kuluttaja kulkemaan mainospolusta verkkokauppaan ja sieltä ostoon saakka) ja siihen on panostettu erilaisten työkalujen ja strategioiden avulla. Konversiomainonnalla on pyritty kehittämään somen ja verkkokaupan välistä tuloksellisuutta sekä löytämään kohderyhmille entistä enemmän heille kiinnostavaa sisältöä ja tuotteita kuitenkaan uuvuttamatta heitä jatkuvalla mainonnalla.
“On mahtava pystyä muovaamaan tekemistämme brändillisen ja taktisten tavoitteiden välillä yhteistyömme sisällä. Taitavan luovan toimiston tunnistaa juuri siitä, että se pystyy ja kykenee mukautumaan yrityksen tarpeisiin eri aikoina,” Carita tiivistää.
Ota yhteyttä ja kerromme lisää
Huhuilijoiden tavasta tuottaa sosiaalista mediaa