Me emme tee videoita. Teemme somea.
Meiltä toisinaan kysytään voisimmeko tehdä videon. Videon, jolla on teema, ehkä jopa käyttötarkoitus. Video talteen ja editin kautta julki. Kyllä ja ei! Videotuotannon toteuttamisen sijaan nostamme pöydälle Huhun sosiaalisen median työkalupakin. Sen sijaan, että tekisimme videon, teemme somea.
Päivästä yksi asti lähtökohtamme on ajatella some edellä. Niin kuva- kuin videotuotannoissa haluamme auttaa asiakasta ymmärtämään todellisen tarpeen määrittämällä ongelman, jota tuotanto on ratkaisemassa, sillä ongelma vaikuttaa siihen millaista videota lähdetään tekemään. Ehkä ongelma on, että tuotteen ominaisuudet eivät tule selkeästi esille. Tai että brändi ei näytä houkuttelevan toivottua kohderyhmää. Kun video nähdään yhtenä markkinoinnin keinona, on projektin lopputuote ratkaisevassa asemassa ongelman selättämisessä.
Kuopioon vuonna 1852 perustetun perheyhtiö Lignell & Piispasen sekä Huhun yhteistyö perustuu luovaan ongelmanratkaisuun. Alkoholitalon markkinointipäällikkö Mari Haaksluoto on Huhun vanha tuttu, joten luottamusta on kerrytetty vuosien varrella jo kymmenien yhteisten projektien parissa. Kun vuoden suurin yksittäinen tuotelanseeraus kaipaa tukea tai sisällöntuotanto lisävoimia, on Marilla luottokumppani puhelimen pikavalikossa.
Olemme saaneet kiikuttaa sosiaalisen median työkalupakkimme jo pariin otteeseen vuosien 2023 ja 2024 Loimu-vuosikertaglögien lanseerausprojekteihin. Vuonna 2023 dokumentoimme Loimun syntytarinaa Marin, Lignell & Piispasen kehitysjohtajan ja Loimun liikeidean isän Harri Nylundin sekä muotoilija Jaani Vaahteran kanssa Nordic Island Hideout:n lumotussa metsässä ja piilopaikassa Pohjois-Savon sydämessä. Lignell & Piispasen vierailukeskukseen sekä somekampanjaan suunniteltuun videoon tuotiin suomalaisen luonnon tuntua, juhlan tunnetta sekä tuoretta näkökulmaa Jaanin sanoittamana, sillä muotoilijan voi sanoa tuntevan Loimun kuin taskunsa. Loimu saa nimittäin vuosittain muotonsa Jaanin piirtämänä.
Vuonna 2024 Loimu-vuosikertaglögi saa jälleen makunsa Suomen luonnosta, mehukkaista luumuista, puutarhamarjojen aatelista ja aromikkaasta mustaherukasta – ja markkinointinsa tueksi Huhun projektitiimin. Vaaleassa kuosissaan komeileva vuosikertaglögi taltioidaan tänä vuonna videokokonaisuuteen, jonka jalkautuksia nähdään tutuilla vierailukeskuksen tv-pinnoilla sekä sosiaalisessa mediassa niin orgaanisissa julkaisuissa kuin mainonnan kokonaisuuksissa.
Yhteistyö Huhun kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Idearikkaat ihmiset sekä vahva osaaminen ja ammattitaito on tuonut meille lopputuloksena laadukasta materiaalia arvokkaan brändimme ympärille. Iso kiitos koko tiimille!
– Mari Haaksluoto, Markkinointipäällikkö
Ota yhteyttä ja kerromme lisää
Huhuilijoiden tavasta tuottaa sosiaalista mediaa