Pauli Kopu
Teemu Salonen

Teemu Salonen

Kirjoittaja on Huhun luova suunnittelija sekä brändi- ja
markkinointitoimisto Ahooy Creativen Art Director

Liikkuvan kuvan KLOK

Elimme kovia aikoja. Aikoja, jolloin allekirjoittanutkin joutui olemaan elämänsä kunnossa. Juoksimme juoksuhaudoissa ja kaivauduimme poteroon nopeammin kuin kukaan osasi aavistaa. Kuljimme armeijan harmaissa. Kyllä, harmaissa. Solmimme solmion aamuisin samassa tuvassa Combat Kameramies Kopun kanssa. Kävin kysäsemässä mitä miehelle kuuluu nykyään ja mitkä ovat liikkuvan kuvan tulevaisuuden näkymät tällä hetkellä.
Kuka on Pauli Kopu?

10 vuotta sitten tein duunia mainostoimistoissa, jonka jälkeen siirryin pitkien leffojen pariin. Sen jälkeen vaihdoin duunit online -videoiden ja lyhyempien filmien pariin. Sitten vielä Cannesissa vuonna 2012 menivät valitsemaan minut yhdeksi lupaavimmista nuorista tuottajista maailmassa.


KLOK?

KLOK sai alkunsa siitä, kun tein freelance -ohjaajana YouTube-/nettivideohommia. Huomattiin, että markkina tulee kasvamaan rajusti ja että tartutaan siihen. Nykyään KLOK tekee strategioita, pohtien sitä miten liikkuvaa kuvaa voidaan käyttää modernilla tavalla. Toki viedään hommia myös käytäntöön, käsikirjoituksiksi ja aina tuotantoon saakka. Lyhyesti sanottuna: KLOK tekee modernia liikkuvaa kuvaa.


YouTuben rooli näissä karkeloissa?

Yleisesti ottaen Youtube kattaa yli 50% kaikesta netistä tapahtuvasta videoiden katselusta, eli se on tärkeä kanava muttei todellakaan ainoa. Me on tehty videosisältöä erilaisille nettialustoille, Instagram- ja Facebook -videoiksi sekä suomalaisille lehti- ja mediataloille, kuten Maikkari ja YLE. Selkeänä kasvuna näemme erilaiset aplikaatiot, esim. Finnairin oman applikaation kautta pyörivät, meidän tekemät, videot.

Youtubesta puhutaan juuri sen takia paljon, koska se on 50% netin videokatselusta. Varsinkin kohderyhmässä 15-30-vuotiaat se on kolmanneksi isoin, mikäli samalle viivalle laitetaan suomalaiset TV-kanavat (viikkotavoitettavuus). 1. MTV, 2. Nelonen, 3. YouTube. KLOK on ainoa Suomessa sertifioitu YouTube -toimisto, joten myös yleisön- ja sisällönkehitys sekä strategiset asiat ovat meillä siltä osin hanskassa.

KLOK ei kuitenkaan halua profiloitua vain YouTube-toimistoksi, vaan teemme videoita monipuolisesti esimerkiksi sähköpostijakeluihin, uutiskirjeisiin ja vaikka myyjien näyttöpäätteille pyöriviksi koulutusmateriaaleiksi.


Miten pk-yritys voisi lähteä hyödyntämään videomainontaa?

Liikkuvan kuvan tekeminen on viimeisen 15 vuoden aikana halventunut radikaalisti. Se, mikä ei välttämättä ole halventunu, on käsikirjoitustyö. Idean ja viestin veivaaminen on edelleen hyvä tehdä kunnolla. Mutta silti, kun ennen puhuttiin lähtökohtaisesti 20 000 eurosta videon tekemisessä, niin nykyään voidaan jo puhua n. 2 000 eurosta. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, että tavat jolla liikkuvaa kuvaa käytetään ovat todella monipuolisia verrattuna siihen mitä ne olivat 20 vuotta sitten. Ennen liikkuvaa kuvaa tehtiin joko yritysvideoksi tai tv-mainokseksi. Nyt funktioita, johon liikkuvaa kuvaa voidaan tehdä, on useita kymmeniä.

Esimerkiksi pienyrittäjä / keskisuuri pk-yritys -näkökulmasta katsottuna lähtisin liikkeelle siitä, että tehdään yksinkertaisia asioita, joissa vaikuttavuus on iso. Jos lähdetään tekemään vaikka tuote-esittelyitä: Simppeli formaatti, jolla on digitaalisissa kanavissa iso vaikutus. Se tuo yrityksen tuotteita tutummaksi ja lähemmäksi käyttäjää. Sen käsikirjoittaminen ja tuottaminen on yksinkertaista ja suoraviivaista, jonka vuoksi itse en välttämättä lähtisi alkuun liikkeelle brändifilmeistä, jotka ovat yleensä edelleen kalliita tehdä. Miettisin videota kahdelta kantilta: Suoramarkkinoinnin keinona tai omien tuotteiden tekemistä tutummaksi.

Yhtä kaikki, seuraavat kolme/neljä vuotta eteenpäin video tulee kasvamaan verkossa merkittäväksi asiaksi. Vaikka tekstien tuottaminen on hyvin suoraviivaista, niin myöskin niiden elinaika ja se, minkä verran niiden parissa käytetään aikaa, on suhteellisen lyhyttä. Video tuo sen lisäarvon, että ihmiset alkavat käyttämään enemmän aikaa tuotteidesi parissa. Ja se, minkä verran ihmiset käyttävät enemmän aikaa tuotteidesi parissa korreloi suoraan siihen, kuinka tutuksi sinun tuotteet ja palvelut ihmisille tulevat.


Miten videot leviävät verkossa?

Videoiden leviäminen on osa suunnitteluprosessia. Kun lähdetään suunnittelmaan sisältöä, niin samalla tehdään media- sekä sisältösuunnittelu. Yhdessä nämä kulkevat meillä nimellä “luova suunnittelu”. Mediakanavat ja alustat vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten sisältö kannattaa kirjottaa. Esimerkiksi perinteisen 30 sekunnin TV-mainoksen, jossa “punchline” tulee lopuksi, toistaminen esim. YouTube -mainoksena on ihan turhaa, koska katsoja voi skipata mainoksen 5 sekunnin kohalla, jolloin 25 sekuntia jää katsomatta. “Punchlinekin” jää tällöin näkemättä.

Mainos kannattaa suunnitella mediakanava edellä. Tässä tapauksessa “punchline” tulee ensimmäisen 5 sekunnin aikana, jonka jälkeen tapahtuu kenties vielä jotain hauskaa, mikä syventää kokemusta. Perinteisesti on ajateltu, että sitä koukkua pitäisi hilata loppuun, niin nyt se pitäisikin räväyttää ensimmäisenä. Vastaavasti levitystähän voi tehdä ostettuna mediana ihan samalla lailla kuin vaikka TV-mainontaa. Siinä kohtaa kannattaa satsata yhtä paljon sisällön tekemiseen kuin mediabudjettiin.

Levitystä varten voi myös tehdä erilaisia yhteisöjä ja hankkia ansaittua medianäkyvyyttä. Esimerkiksi Suomessa on todella hyvä porukka aktiivisia “tubettajia“, joilla on hyvä peitto kohderyhmässä 10-28 -vuotiaat. Jonkun verran nykyään näkyy myös aikuistubettajia. Ikähaitari alkaa kasvamaan neljäänkymppiin ja olettaisinkin, että varsinkin bloggaajat miettivät tällä hetkellä paljon miten tehdä videota. Tästä syystä videoilla tavoitettavien ikähaitarikin tulee nousemaan seuraavien parin vuoden aikana. Yhteistyöt sellasten tahojen kanssa, jolla on jo yleisöä, on yksi tehokas keino saada näkyvyyttä.

Jaettavuus voi olla semmonen asia, jota kannattaa miettiä. Mikäli tehdään videoita, jotka lähtökohtaisesti palvelevat vaikka verkkosivuilla tai myyntitilanteessa, selittäen palvelua tai tuotetta. Silloin jaettavuus ei välttämättä ole se ykkösjuttu. Ykkösjuttu voi olla vaikka, että konkretisoidaan ydinasiaa kuluttajalle, joka on jo liikkeessä ostamassa jotain.


Tulevaisuuden näkymät? 

Meitä kiinnostaa todella paljon yleisöjen hyödyntäminen. Miten hyödyntää jo olemassa olevia yleisöjä tai rakentaa uusia? Videon käyttäminen YouTubessa tai Facebookissa modernina suoramarkkinoinnin välineenä on myös todella kiinnostava aihe. Sen sijaan, että painetaan esitteitä ja lähetetään niitä kotiin tai tehdään perinteisiä uutiskirjeitä, niin miten voidaan tehdä asia helpommin, lähestyttävämmin sekä kivemmin kuluttajan kannalta. Esimerkiksi Facebook -feedistä saisi todella hyvin dataa ulos kuluttajasta ja sitä kautta tarkkuutta tekemiseen jatkossa.

Kokeilemaan vaan rohkeasti!!


http://www.klok.fi/

Ota yhteyttä

HuHu People Oy
Kauppakatu 12, 2.krs
71100 Kuopio
etunimi.sukunimi@huhu.fi
huhu

© 2020 Huhu. Kaikki oikeudet pidätetään.